Futura I-IV Yritysalueet Kiinteistöt Vaasa Parks Ajankohtaista Yhteystiedot

RuotsiEnglanti

AJANKOHTAISTA

Futura IV rakennustyöt käynnissä
03.12.2013

Oy Vaasa Parks Ab, KOy Vaasan Yrittäjänkatu 17 Fab sekä Vaasan kaupunki täytäntöön-panokäsittelyssään 2.12.2013 ovat päättäneet käynnistää Futura IV-toimistotalon rakentamisen. Vaasa Airport Park-yrityspuistoon (Runsor) rakennettava Futura IV täydentää vuosina 2002-2008 rakennettua kolmen teknologiakeskustalon sarjaa. Futura IV rakennetaan Yrittäjänkadun länsipuolella sijaitsevalle tontille, mihin on mahdollisuus toteuttaa laajuudeltaan jo toiminnassa olevia I-III-vaiheita vastaava kokonaisuus. Neljäs Futura-talo valmistuu yritysten käyttöön vuoden 2014 lopulla.  

 

                         

                                             

Neljännen Futura-vaiheen valmistelu käynnistettiin uudelleen kuluvana vuonna yritysten tarpeiden pohjalta. Hankkeen valmistelu aloitettiin vuonna 2011, mutta talouden taantuma ja myös Vaasassa toimivien yritysten tasaantunut kasvutilanne hidastuttivat rakennustöiden käynnistymistä. Loppu-keväästä 2013 alkaen Vaasan seudulle on saatu myönteisiä päätöksiä mm. energiateknologia-yritysten toimintaympäristön kehittämiseksi. Myös yritykset ovat pääosin myönteisellä kasvupolulla. Yritysten halu panostaa tulevaisuuteen on johtanut useamman toimitilahankkeen valmisteluun. Futura IV käynnistyy nyt osoituksena alueen positiivisesta tilanteesta.

 

Futura IV-talon tulevat käyttäjät ovat edeltävien vaiheiden mukaisesti pääosin joko teknologia-yrityksiä tai niitä palvelevia yrityksiä. Uutena avauksena alueelle muuttaa Vaasassa hyvin tunnettu pikaruokamarkkinoilla toimiva Frankis Group Oyj, joka yhdessä Wapice Oy:n kanssa ottavat käyttöönsä lähes puolet uudesta talosta.

  

-” Olemme jo jonkin aikaa etsineet uusia tiloja konsernimme Vaasan konttorille ja erityisesti samaan yhteyteen sijoitettavalle Kotipizzan opetus- ja tuotekehityskeittiölle. Etenkin keittiön sijoittaminen joihinkin jo olemassa oleviin kiinteistöihin on osoittautunut haasteelliseksi, mutta    nyt pääsemme kertomaan toiveemme jo suunnitteluvaiheessa, jolloin tarpeet tulevat hyvin huomioiduksi. Myös tilitoimistomme kirjanpitäjät tulevat varmasti arvostamaan uutta toimitilaa, joka on rakennettu nykyaikaisten konttoritilojen vaatimusten mukaisesti”, sanoo Frankis Group Oyj:n talousjohtaja Kari Leppilahti.      

 

-” Wapicen kasvu edellyttää hyviä ja toimivia tiloja. Vaasa Parksin tilat Runsorissa, lähellä asiakkaita ja lentokenttää ovat toimineet meillä hyvin. Vaasa Parksissa olevan konttorin siirtäminen uusiin isompiin tiloihin mahdollistaa kasvumme useiksi vuosiksi eteenpäin. Alueelle on muodostunut voimakas osa Vaasan Energiaklusterista ja Wapice on erityisesti tätä klusteria palveleva ohjelmistotalo, siten läsnäolo tällä alueella on meille tärkeää. Wapicen konttorit muualla Vaasassa jatkavat kuten ennenkin”, toteaa Wapice Oy:n toimitusjohtaja Pasi Tuominen.

 

-”Olen erittäin iloinen siitä, että alueella jo toimivat yritykset haluavat kasvaa ja kehittyä Futura-taloissa. Teemme jatkossakin parhaamme, että talot palvelisivat yrityksiä kaikilta osin viihtyisinä ja toimivina, mutta silti joustavina ja kustannustehokkaina toimintaympäristöinä. Mahdollisuutemme myös räätälöidä uusia tiloja tässä tapauksessa mm. pizzaharjoitteluun ratkaisee usein kiperiä toimitilasolmuja. Tähän olemme käytettävissä uusissakin toimitilahankkeissa”, sanoo toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma Oy Vaasa Parks Ab:stä.  

 

Futura IV avaa uutta myös toteutusratkaisujensa osalta. Talon lämmityksessä ja viilennyksessä hyödynnetään geoenergiaa. Myös lämmityksen ja viilennyksen jako huonetiloihin toteutetaan katon kautta muuntojoustavalla tavalla. Talo toimii pilottina ja vertailukohteena mm. tutkittaessa nykyisten Futura-talojen ja neljännen vaiheen asiakastyytyväisyyttä ja energian käyttöä. Uusina ratkaisuina toteutetaan myös ns. monitoimitiloja, missä on kiinnitetty erityistä huomiota tilojen akustiseen ympäristöön sekä häiriöttömien tiimitilojen toteuttamiseen.  

 

Vaasan kaupungin elinkeinopoliittiset tavoitteet ja rahoitukseen liittyvät ratkaisut ovat olleet alusta alkaen Futura-talojen toteutuksen edellytyksenä.   

-”Panostukset vuodesta 2001 alkaen ovat johtaneet uuden syntymiseen ja tuloksiin, joiden kaikkia myönteisiä vaikutuksia on vaikeaa arvioida vielä tässä vaiheessa. Voidaan kuitenkin kiistatta todeta, että aiemmilla päätöksillä on merkittävällä tavalla vaikutettu Runsorin työpaikka-alueen kehittymiseen, mikä on osaltaan tukenut Vaasan voimistunutta väestönkasvua. Myös tällä uudella toimitilahankkeella uskotaan olevan samansuuntainen myönteinen vaikutus”, toteaa teknisen toimen johtaja Markku Järvelä Vaasan kaupungilta.

 

 

 

 

Futura IV ja Vaasa Airport Park-faktat 

Futura IV

  • kokonaislaajuus 4550 m2
  • 20-800 m2 suuruisia toimistotiloja
  • 50-150 m2 suuruisia liiketiloja, myös omilla sisäänkäynneillä
  • täydentää Futura I-III-sarjaa, tiloja yht. 15000 m2

Vaasa Airport Park-yrityspuisto

  • yrityskeskittymässä toimii noin 80 yritystä ja yli 4000 työntekijää
  • Pohjoismaiden johtavan energiateknologiakeskittymän sydän
  • nopeimmin viime vuosina kasvanut yrityspuisto
  • työntekijöiden määrä on kolminkertaistunut vuodesta 2000
  • toimitiloja yhteensä noin 200 000 m2
  • lentokentän ja moottoritien läheisyydessä
  • Vaasan keskustasta 8,5 km:n ja 7 minuutin ajomatkan etäisyydellä
  • hyvät palvelut ja pysäköintimahdollisuudet

 

 

 

Futura IV-talon toteuttajat  

Rakennustyöt pääurakkana                              Lemminkäinen Talo Oy

Betonielementtien toimitus                                 Betset Oy

LVISA-toteutus                                                   Are Oy

Arkkitehtisuunnittelu                                           Arkkitehdit A3 Oy, pääsuunnittelija

                                                                           Esa Niva, arkkitehti SAFA

Rakenne- ja elementtisuunnittelu Contria Oy

LVIA-suunnittelu                                                 Ins.tsto Ylitalo Oy

Sähkösuunnittelu                                               Avecon Oy

Rahoitus                                                             Nordea Pankki Suomi Oyj

Valvonta                                                             FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy

Tilaaja ja rakennuttaja                                        KOy Vaasan Yrittäjänkatu 17 Fab/

                                                                           Oy Vaasa Parks Ab

Lisätietoja: 

                      Talousjohtaja Kari Leppilahti, Frankis Group Oyj, p.0207716731                         

                      Toimitusjohtaja Pasi Tuominen, Wapice Oy, p. 0405793932

                      Teknisen toimen johtaja Markku Järvelä, Vaasan kaupunki, p. 040 1354 958

                      Toimitusjohtaja Ulla Mäki-Lohiluoma, Oy Vaasa Parks Ab, p. 040 573 3004

______________________________________________________________________________

Vaasa Parks -   Kasvun rakentaja 

Oy Vaasa Parks Ab on toimitilapalveluyritys, jonka omistavat Vaasan kaupunki, teknologiakeskus Merinova sekä pääomasijoitusyhtiö Wedeco, kukin kolmanneksen osuudella. Yhtiö kehittää Vaasan seudun yrityspuistoja ja logistiikka-alueita sekä rakennuttaa ja vuokraa uusia toimitiloja yrityksille. Tällä hetkellä konserniin kuuluu Futura I-III-teknologiakeskustalot, The Switch-toimitilat sekä Citec-pääkonttorikiinteistö Vaasassa. Yhtiö on toimintansa aikana rakennuttanut uusia yritystoimitiloja yhteensä noin 60 000m2.


Takaisin uutisiin
Yrityksesi kokoisia tiloja